Artistit 2015

Niillas Holmberg & Roope Mäenpää

Arktista folkmusiikkia, pohjoissaamenkielellä. Sitä syntyy, kun singer&songwriter -tyyliä joikuun yhdistänyt muusikko-runoilija lyö kättä klassisen musiikin säveltäjän ja multi-instrumentalistin kanssa. Niillas Holmbergin ja Roope Mäenpään musiikissa soivat Saamen luonnon kauneus ja karuus, saamelainen elämänfilosofia ja uskomukset, sekä päällimmäisenä ihmetys länsimaalaisen ihmisen loppumattomasta omistamisen tarpeesta.

Duon ensimmäinen levy Manin guottán girjji fárus (suom. Miksi kannan kirjaa mukanani) julkaistiin vuonna 2011 ja toinen levy Assimilašuvdna blues (suom. Assimilaatio blues) julkaistiin 25.4.2014.

AMOC

Viime vuoden festivaaliyleisö muistaa vielä varmasti Amocin huikean keikan. Miehen musiikki ei jätä kylmäksi ketään. Parhaillaan hän valmistelee uutta levyä, jonka materiaalia kuullaan jo vähän keikoilla. Tänä vuonna Amoc esiintyy yhdessä yhtyeensä Boogiemenin kanssa!

Youtube: https://www.youtube.com/watch?v=bCDqAq3S8ws

Ailu Valle & Trio Boogiemen

Ailu Valle on noussut vuosi vuodelta suurempaan suosioon saamelaisalueella ja muualla Suomessa. Hän on esiintynyt suosituissa TV-ohjelmissa kuten MTV-kanavan Totuuden Torvet -viihdesarjassa. Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on todennut Ailun keikan nähtyään, että juuri tällaista modernia saamelaiskulttuuria tarvitaan. Ailua kuullaan myös räppäri Palefacen uudella levyllä, kappaleella "Jostain paljon kauempaa".

Ailu Valle julkaisi toisen albuminsa 13.2.2015.

Juutua Midsummer Night -festivaalilla Ailu esiintyy yhdessä livebändi Trio Boogiemenin kanssa.
Kyseessä on ehkäpä Suomen heviuskottavin rap-yhtye, sillä rumpuja Trio Boogiemenissa soittaa Feastem ja Brymir yhtyeistä tuttu Patrik Fält.

Youtube: https://www.youtube.com/watch?v=DU8I6JU-NXI

Hildá Länsman & Out of the Woods

Kaikki muistavat Hildá Länsmanin Solju-yhtyeestä, joka osallistui tänä keväänä Suomen euroviisukarsintoihin. Nyt hän liittynyt inarilaiseen Out of the Woods -yhtyeeseen solistiksi. He luokittelevat musiikkinsa Blues Rockiksi. Tämä kokoonpano on nähtävä!


@Ville-Riiko Fofonoff

SomBy

SomBy:sta voi puhua jo Juutua Midsummer Night -festivaalin housebändinä. Yhtye on heittänyt keikan festivaalin jokaisena vuonna. Kuluneena vuonna SomBy on keikkaillut vähemmän kuin aikaisemmin, mutta täysin lomalla he eivät ole olleet. Suomen matkailunedistämissäätiö teki SomBy:sta esittelyvideon, jonka kohdemaana ovat Japani ja Kiina. Toinen merkittävä projekti oli Saksan television dokumentti "Im Bann der Arktis", jonka avulla SomBy sai yllättävänkin paljon huomiota saksankielisen Euroopan alueelta.
SomBy julkaisi 19.12.2014 pitkään työstetyn albumin "Viimmat".
Juhannuksena SomBy esiintyy ensimmäistä kertaa Inarissa uudistetulla kokoonpanollaan. Unna-Maari on siirtynyt soittamaan syntikkaa ja Milla puolestaan laulamaan yhdessä Miiran kanssa. Rumpaliksi kokoonpanoon on liittynyt Aleksi Ylimäki.

Youtube: https://www.youtube.com/watch?v=8KsroV3kiEk

Ravggon

Ravggon on pohjoissaamenkielinen folkrock-yhtye. Bändin punapäiset vuotsolaissisarukset ovat tehneet aiemminkin saamelaismusiikkia, mutta Iisalmi- ja Oulu-vahvistusten kanssa he ovat löytäneet uusia sävyjä musiikin tekemiseen. Milla ja Matti alkoivat tehdä kappaleita vuoden 2012 lopulla ja nykyisellä kokoonpanolla on soitettu vuodesta 2014. 
Ravggon on julkaissut demon kappaleesta "Govva" ("Kuva") sekä singlen ja musiikkivideon kappaleesta "In dárbbat appelsiinnaid" ("En tarvitse appelsiineja"). Yhtye on keikkaillut pohjoisessa festareilla, kouluissa ja radiossa sekä etelämpänä Suomessa. Ravggon osallistui keväällä 2015 Sámi Grand Prix -laulukilpailuun ja saavutti kolmannen sijan. Tällä hetkellä bändi äänittää esikoislevyään. 
Ravggonin musiikissa ja lyriikoissa ruoditaan nykymaailman hullutuksia ja ihmisyyden kolkkoutta, tukeutuen omiin juuriin ja luonnosta voiman saaden. Ravggon on raidossa tempova poro, joka ei tottele ketään!

Milla Elmiina Pulska - laulu
Unna-Maari Pulska - koskettimet
Matti Naakka - kitara
Erno Karjalainen - basso
Panu Klemettilä - perkussiot

Heli Aikio & Heikki Nikula

Aila-duosta tuttu Heli Aikio esiintyy yhdessä Heikki Nikulan kanssa. He tuovat paikallisväriä esittämällä inarinsaamenkielisiä lauluja ja livđejä.

DJ Stuorraguoika

Legendaarinen ja/tai myyttinen DJ Stuorraguoika on pyörittänyt levyjä ympäri Lappia ja muuta maailmaa jo lähes kymmenen vuotta. Tänäkin juhannuksena hän tahdittaa menoa ennen ja jälkeen keikkoja.